25 vuotta vapaamuurarina

 

Antti Arjas
(kirjoitettu 1998)

Olen ollut vapaamuurari suurimman osan miehuusvuosistani, sillä tulin mukaan melko
nuorena. Nuoruuteen kuuluvat kuohuvat tunteet, tärkeät ihanteet, jopa jyrkkä ehdottomuus. Sellaisena minä siis koin muurariuteni ensimmäiset elämykset ja varhaisimmat vuodet… innokkaana oppimaan ja imemään vaikutteita, alttiina solmimaan uusia ystävyyssuhteita, kaivaten koulutukseen ja työhön sisältyvän rationaalisuuden rinnalle humanismia... lapsellisena, mutta kokosydämisesti. Siitä ajasta on jo neljännesvuosisata.

Elämä on muuttunut ja muuttanut, mutta vapaamuurarius on seurannut osana aatemaailmaani ja sillä on ollut kuhunkin elämäntilanteeseen annettavaa. Varsinaisesti vapaamuurarius ei ole tuonut muassaan mitään sellaista täysin poikkeuksellista, jota elämässäni ei voisi olla jossakin muodossa muutoinkin, mutta se antaa moniin asioihin omia rikastuttavia sävyjään.

Vapaamuurarius ei ole uskonto eikä saa olla sen korvike, mutta se johtaa miehen pohtimaan suhdettaan Luojaansa. Se myös korostaa suhdettamme kanssaihmisiin samalla tavalla kuin monet uskonnot. Vapaamuurareiden oletetaan suhtautuvan erityisen lämpimästi toisiinsa. Näin me toivottavasti teemmekin, mutta aatteemme henki toteutuu meissä syvällisimmin silloin, kun osoitamme aitoa ystävyyttä kaikkia kanssaihmisiä kohtaan.

Vapaamuurarius on laajentanut ja monipuolistanut tuntemieni miesten joukkoa. Heistä olen löytänyt myös uusia ystäviä, jopa erittäin läheisiä. Erikoisasemassa oli ystävistä se, joka toi minut vapaamuurariuden piiriin. Olimme kokeneet työelämässä monia asioita samalla tavalla ja puhuneet muustakin kuin ammattiin liittyvästä. Tultuani mukaan sain hänestä vapaamuurarillisen keskustelukumppanin monien vuosien ajaksi. Hän oli koko sydämestään vapaamuurari, jopa niin, että hänen käsiinsä uskottiin vuosia myöhemmin koko suomalaisen järjestömme johtaminen.

Vapaamuurarit ovat vieraanvaraisia, ja vierailija otetaan lämpimästi vastaan. Tämä on vanha perinne. Olen saanut kokea tämän kerta kerran jälkeen sekä kotimaassa että ulkomailla. Vierailut ovat antoisia ja opettavaisia. Jokaisella loosilla on nimittäin oma kulttuurinsa, vaikka muutoin toimittaisiinkin yhtenäisesti. Lisäksi eri maissa on toimintatapojen välillä suuriakin eroja, vaikka vapaamuurarit kautta maailman ovat ajatustavaltaan samanlaisia.

Oma loosini kokoontuu muutaman tunnin automatkan päässä asuinpaikastani. Ajamme matkat yhdessä vapaamuurariveljen kanssa, jolla on sama tilanne. Vuosien varrella nämä automatkat ovat tarjonneet runsaasti tilaisuuksia keskusteluihin jopa niin, että niistä on tullut kuin osa loosi-iltaa.

Olen tekniikan ihminen, jolla on takana sekä tutkijakoulutus että työvuosia teollisuudessa. Edustan siis ammatiltani ja yhteiskunnallisessa työjaossa asioita, joita on tapana kutsua “koviksi”. En kuitenkaan usko, että juuri kukaan ammattitovereistani olisi yksipuolisesti oman työnsä kuva, en myöskään minä. Jokaisella on sisimmässään paikka myös jollekin aivan muulle kuin arkiselle työlle ja vastuulle. Minulle vapaamuurarius on ovi sellaiseen maailmaan. Se viehättää, kutsuu ja antaa virikkeitä vuodesta toiseen.

Me vapaamuurarit olemme aivan tavallisia suomalaisia miehiä. Kuten muutkin, me koemme harrastuksessamme myös pettymyksiä, milloin omasta itsestä ja milloin toisista johtuvia. Useimmiten niistä pääsee yli omin pohdiskeluin tai muiden avulla. Silloin on tärkeää, että on ystäviä, joiden kanssa voi puhua avoimesti.

Harrastus merkitsee tavallisesti myös työtä ja vastuuta. Näin on käynyt minunkin kohdallani. Olen saanut tehtäviä sekä omassa loosissani että sen ulkopuolella. Nuo tehtävät ovat olleet monipuolisuudessaan inspiroivia, antoisia ja opettavaisia. Yhtäällä saatu kokemus on ollut hyödyksi jossakin muualla sekä vapaamuurarityössä että arjessa. Vapaamuurariharrastusta voi myös laajentaa. Niinpä olen ollut mukana tutkimusloosissa, ryhmässä, joka tekee alan tutkimustyötä. Siinä olen saanut kokea oman löytämisen iloa sekä kuunnella, mitä toiset ovat tutkimuksin selvittäneet.

Kiinnostavien tehtävien rinnalla arvostan virkistäytyminen mahdollisuutta, jonka vapaamuurarius minulle tarjoaa. Se on niin erilaista kuin työelämä, että arki jää loosi-iltana kokonaan taakse. Jos tuo ilta on perjantai, se irrottaa minut työstä ja ohjaa viettämään viikonloppua.

Minulla on ollut koko ajan perheeni tuki harrastukselleni. Vapaamuurarius pääharrastuksena vie siinä määrin aikaa, että myötämieli kotoa on välttämätöntä. Se on myös merkinnyt sitä, että olemme osallistuneet vaimoni kanssa moniin muurarillisiin perhetilaisuuksiin, oppineet niissä tuntemaan muita muurariperheitä ja saaneet heistä uusia yhteisiä ystäviä.